Osallistuin  hyvinvointilautakunnan jäsenen roolissa Kohortti 1997 -tilaisuuteen, jossa THL:n erikoistutkija Tiina Ristikari sekä tilastotieteilijä Marko Merikukka avasivat kohorttitutkimuksen tuloksia.

Esityksessä kuvattiin hyvin monipuolisesti vuonna 1997 syntyneiden lasten elämää eri viranomaisrekistereiden avulla syntymästä aina vuoteen 2015 saakka, jolloin heistä tuli täysi-ikäisiä. Tuloksia peilattiin myös läheisesti jo aiemmin tehtyy kohortti87-tutkimukseen. Meillä on saatavilla valtavan paljon erilaista rekisteritietoa, jonka jonka avulla voimme tehdä havaintoja tilanteista, joissa on tarvittu erityistä tukea. Kohorttitutkimukset tuottavat myös laajempaa tutkimustietoa ja kuvaa siitä, millaista lapsuutta Suomessa eletään ja millä tavalla julkiset palvelut tätä lapsuutta tukevat.

Keskeisimpinä huomioina kohortti97-raportista voidaan nostaa seuraavat asiat:
Perheen ongelmien kasautuminen on merkittävä riski lasten hyvinvoinnille kaikilla mitatuilla osa-alueilla
Koulumenestyksessä on suuria eroja sukupuolten välillä
Rikollisuus vähentynyt, kansainvälisesti sama trendi
Alueelliset erot lasten hyvinvoinnissa merkittäviä, sosiaalinen etäisyys eri sosioekonomisten ryhmien välillä kasvaa

Itseäni näin kuntapäättäjänä kiinnostaa erityisesti se, miten me voimme hyödyntää kohorttitutkimusten tarjoamaa tietoa mahdollisimman hyvin. Niinpä esitinkin kysymyksiä siitä, voidaanko tutkimustuloksista erotella ne henkilöt, joilla on takanaan kuormittavia tekijöitä, mutta jotka silti pärjäävät? Pystytäänkö tuloksista tunnistamaan niitä suojaavia tekijöitä, jotka kannattelevat näitä yksilöitä? Mikä saa selviämään ja pärjäämään esimerkiksi koulutuksessa, vaikka lähtötilanne ei ole ihanteellinen?

Koko tilaisuus oli erittäin hyvä ja ajatuksia herättelevä, vaikka kohorttitutkimusten tuloksiin olenkin jo aiemmin perehtynyt. Jatkoin tilaisuuden jälkeen keskustelua tutkijoiden kanssa ja pian pääsen tutustumaan heidän työnalla oleviin artikkeleihin, joissa ainakin sivutaan esittämieni kysymysten teemoja.