Julkaistu Kalevassa mielipidekirjoituksena 29.1.2022

Valtuusto päättää maanantaina Oulun kaupunkistrategiasta. Vihreät ovat tukeneet viranhaltijavalmistelussa ollutta strategiatavoitetta hiilineutraalista Oulusta 2030. Kaupunginhallitus muutti kuitenkin pohjaesitystä vuoteen 2035 asti ja vesitti muutenkin alkuperäisen luonnoksen hyviä kestävään liikkumiseen liittyviä toimenpiteitä. Valtuutetuilla on vielä mahdollisuus muuttaa tavoitetta maanantain kokouksessa.

Miksi on tärkeää, että Oulu tavoittelisi hiilineutraaliutta jo vuonna 2030?
Ihmiskunnan on ratkaistava kestävyyskriisi, joka koostuu ilmastokriisistä, luontokadosta ja luonnonvarojen hupenemisesta. Ilmastonmuutos uhkaa jo nyt sään ääri-ilmiöiden myötä muun muassa maanviljelijöitä, metsänomistajia ja vanhuksia sekä perussairaita. Pikaisia toimia tarvitaan ja kunnat ovat tässä avainasemassa.

Monilla yrityksillä on jo kunnianhimoisia ilmasto- ja kestävyystavoitteita. Cleantech-ratkaisuille on kysyntää ja rahoitusta saatavilla markkinaehtoisesti. Yhä useampi sijoittaja huomioi ilmastonmuutoksen aiheuttaman hiiliriskin taloudellisten ja poliittisten riskien rinnalla. Pohjoismaiden neuvoston juuri julkaisemassa haastattelututkimuksessa 40 yritysjohtajaa Pohjoismaiden suurimmista yrityksistä peräänkuuluttavat kunnianhimoisia ilmastotoimia ja -tavoitteita.

Kaupungit voivat olla tukemassa yrityselämän kehitystä omilla tavoitteillaan. Maailmalla kaupungit kilpailevat yritysten kestävistä investoinnista ja pitävät puhtautta todellisena vetovoimatekijänä. Sitran mukaan esimerkiksi Kööpenhamina on näkyvästi profiloitunut ja menestynyt kestävyysvertailuissa.

Oulun naapurikunnan Iin esimerkki myös osoittaa, että ilmastotyö on varsin kannattavaa paikallisesti. Iissä energiatehokkuus on tuonut säästöjä, kilpailukyky on kohentunut, alueelle on tullut lisää investointeja ja työpaikkoja sekä kunnan houkuttelevuus on lisääntynyt.

Lukuisat kunnat ovat asettaneet hiilineutraaliustavoitteen vuoteen 2030. Viidenkymmenen suurimman kunnan tavoitetaso on kasvanut entisestään. Tällä hetkellä 29 kuntaa on asettanut tavoitteeksi 2030 tai kireämmän (Turku 2029, Joensuu ja Lahti 2025).

Asettamalla vahvan ilmastotavoitteen Oulu osoittaa, että se ottaa muutoksen tosissaan eikä jää positiivisesta kehityksestä jälkeen. Ilmastotoimiin on saatavilla hyvin ulkopuolista rahoitusta, jos olemme asian kanssa itse aloitteellisia ja ajoissa. Samalla se luo lisää elinvoimaa ja toimeliaisuutta koko kaupunkiseudullemme. Erään yritysjohtajan sanoin: ”Muutos on tapahtumassa, halusimme sitä tai emme. Nyt on kyse siitä olemmeko mukana vai jäämmekö jälkeen.”

Oulun vihreän valtuuston ryhmän puolesta,

Henna Määttä
Vihreän valtuustoryhmän pj.

Susa Vikeväkorva
Vihreän valtuustoryhmän vpj.

Aino-Kaisa Manninen
kaupunginvaltuutettu (vihr.)